Weekday Gardenerin Johanna istuu sohvalla villasukat jalassa

Työskentelyote

1. Ratkaisukeskeisyys

Asiakas on johtotähti, aina! Painopiste työskentelyssä on asiakkaan itsensä asettamissa tavoitteissa ja siinä, miten asiakas voi ne saavuttaa vahvuuksiaan hyödyntämällä. Arjen puutarhuri ei tee yksin muutosta, vaan suurimman työn tekee asiakas. Vain taivas on rajana!

2. Muotoiluajattelu ja yhteiskehittäminen

Uusien ajattelu- ja toimintatapojen synnyttäminen tapahtuu todellisessa elämässä kokeiluilla laajasti eri käyttäjäryhmiä osallistaen, ei pelkästään oletustiedon varassa. Kokeilujen ei tarvitse olla suuren suuria. Tärkeämpää on, että oppimista tapahtuu jatkuvasti. Samalla muutos konkretisoituu pieni pala kerrallaan.

3. Organisaation kehittämisen tutkimus

Monesti tarkastelemme asioita hyvin yksilökeskeisesti. Tutkitun tiedon avulla on kuitenkin mahdollisuus haastaa yksilökeskeistä ajattelua ja samalla lisätä ymmärrystä organisaatiokulttuurista ja sen kehittämisestä. Kun näemme itsemme osana laajempaa kokonaisuutta, synnyttää se meissä itsemyötätuntoa ja kärsivällisyyttä muutoksen edessä.


4. Myönteisyys, luovuus ja leikkisyys

Työskentely ei ole koskaan liian ryppyotsaista, vaan voimaannuttavaa ja oivaltavaa! Hyväksymme itsemme ja toisemme epätäydellisen täydellisinä. Mokista oppiminen vie kohti yhteistä tavoitetta, hyvinvoivaa ja kaunista työarkea. Rinnalla ruokimme leikkisyyden ja hassuttelun ilmapiiriä. Uskallamme kokeilla hulluimpiakin ideoita.

Kannettava tietokone työpöydällä missä on kukkia ja kahvi